Hirvealta.
Onko vaikeempaa rakentaa elamaa 16 vuotta ja jattaa se vuodeksi, vai rakentaa elamaa vuosi ja jattaa se ikuisesti?
Oon miettinyt tota todella paljon tan viimeisen vuoden sisalla, mut nyt oon tullu tulokseen et on tuhat kertaa vaikeempaa rakentaa elamaa vuosi ja sen jalkeen lahtea ikuisesti. Mulla on puolitoista viikkoa jaljella, ja oon aivan hajalla. Seniorit lahtee jo ylihuomenna.
Taa postaus on tosi vaikeeta kirjottaa. Ei kukaan pysty samaistumaan tahan fiilikseen ja naihin tunteisiin mita mun paan sisalla pyorii. Vaikka kaikkea ihanaa tulee tapahtumaan kesalla ja paasen vihdoinkin kotiin aidin ja kavereiden luokse, paasen suomen lukioon ja syomaan suomalaista ruokaa, jos saisin valita ajattelematta tulevaisuutta, jaisin tanne.
Taa vuosi oli mun elaman paras vuosi, ihan oikeesti paras vuosi ikina. Kuulostaa tosi kliseelta, mutta se on totta. Mun vuosi ulkomailla on mennyt paremmin kuin hyvin vaikkakin hirveitakin asioita on tapahtunut tan vuoden aikana. Oon sanonut tan jo sata kertaa mutta mulla on taalla parempia kavereita mita mulla on Suomessa ikina ollut. ( laskematta paria henkiloa ketka tietaa kylla <3 )
"Mut sahan voit aina menna takaisin Floridaan tapaamaan sun kavereita?"
En voi. Se on se ongelma. Jos voisin, tulisin tanne heti kun paasisin. Ja se miksen voi, on se etta puolet mun kavereista ja mun paras kaveri asuu ympari maailmaa. Ne ei ole amerikkalaisia, ne ei asu taalla loputtomiin. Suurin osa mun kavereista lahtee pois samaan aikaan kun makin. Naissa asuntoloissa missa makin asun, asuu 14 floridalaista, 7 muista Amerikan osavaltoista, 2 Kanadasta, 19 saaristoista. 1 Nigeriasta, 1 Moroccosta, 15 Kiinasta, 1 Englannista, 3 Suomesta, 1 Ranskasta. 4 Saksasta, 1 Italiasta, 4 Japanista, 5 Koreasta, 1 Makedoniasta, 5 Venajalta, 1 Saudi arabiasta, 2 espanjasta, 1 ruotsista, 1 Sveitsista, 1 Thaimaasta, 1 Ukrainasta ja 7 Vietnamista. 2 Ausseista, 2 Braziliasta, 1 Kolumbiasta ja 1 Ecuadorilta.
Joko nyt tajuutte, etta tulee vahan kalliiksi menna moikkaamaan kaikkia? Tassa vaiheessa pitaa vaan kohdata se totuus etta suurinta osaa ma en tule enaan koskaan nakemaan. Ja voin vaikka lyoda vetoa etta kukaan teista ei tajua milta tuntuu asua jonkun kanssa vuosi ja sitten sanoa hyvastit?
En oo se sama Krisse kuka asu Suomessa vuosi sitten. Enka tuu olemaan se sama Krisse nyt kun palaan. Tama vuosi on muuttanu mua ihan alyttomasti, jopa ihmiset taalla huomaa sen. Vaikka ulkooltapain vaikutan silta samalta aina-iloiselta-krisselta, ma mietin aivan eri tavalla nyt. Muistan kun mun aiti ei olis halunnu paastaa mua muuttamaan yksin toiselle puolelle maailmaa, mutta oon tuhannesti kiitollinen etta ma tanne paasin, ja nyt aitikin varmasti miettii erillailla. Se, etta vaikka kuinka tuntuu pahalta ja haluaisit vaan olla yksin ja itkea, mutta silti lahdet kavereiden kanssa ulos ja kayttaydyt niinkun mitaan ei olisi tapahtunut. Se, etta vaikka kuinka tekee mieli vaan heittaa koulukirjat seinaan ja repia kaikki tehtavanannot, mutta silti puret hammasta yhteen ja teet ne koska on pakko. Se, etta vaikka kuinka sydanta sattuu ja tekisit mita vaan etta olisit kotona, mutta nouset sangysta, menet ulos ja mietit miten kauhean onnekas voi ihminen olla kun saa olla just taalla. Se, kun ihmiset kay hermoille ja haluaisit vaan oman huoneen missa saisi olla rauhassa, mutta kestat sen ja seuraavana paivana kaikki on paremmin. Se, kun teet tyhmia asioita, virheita, tulet petetyksi ja jaat kiinni valheesta, mutta selviat kaikista juoruista ja rangaistuksista yhdessa parhaan kaverin kanssa. Tata listaa voisin jatkaa loputtomiin, mutta oon selvinny taalla ollessani niin hirveista asioista vaikka oonkin ollut yksin. Tai no en yksin, on mulla aina kaverit keille puhua mutta yksin ilman aitia ja muita perheenjasenia. Taa reissu on opettanu mulle niin paljon, taa reissu tulee aina olemaan mun sydamessa ja naa muistot mita taalta oon saanu, ei ikina lahde musta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti