8 weeks left

Fiililkset ja tunteet on vaihellu tassa parin kuukauden sisalla tosi paljon. Mulla oli koulussa spring break, 2 viikon loma joten ma menin kaymaan Suomessa. Oli tosi kivaa taas kayda moikkaamassa perhetta ja kavereita, mut nyt on tosi haikee fiilis. Istuskelen nyt lentokoneessa matkalla takasin Floridaan. Tasan 9 viikkoa ja mun elama Floridassa onkin sitten ohi, ainakin valiaikaisesti. 

Taa koko vuos on ollu yhta tunteiden vuoristorataa, todella paljon asioita on muuttunut seka ihan mussa itessani etta mun perheessa ja lahipiirissa. Oon ite kasvanu henkisesti tosi paljon, en tiia onko ketkaan muut sita huomannu mutta ite sen kylla huomaa. Oon jotenki oppinu valttymaan sellasilta turhilta riidoilta ja oon oppinu sen etta ma en aina voi olla oikeessa ja tassa maailmassa on niin paljon erilaisia ihmisia etta on myos pakko olla yhta paljon erilaisia mielipiteita. 

Taa vuos ulkomailla on kasvattanu mua siis ihan alyttomasti. Oon melkein ku eri ihminen nykyaan. Vuos sitten en oikee valittany mistaan, ei mua silleen kiinnostanu esimerkiks jos kaversuhteet jonku kans meni huonosti, ei mua oikeen kiinnostanu miten mun koulu meni, ei mua oikeen kiinnostanu mikaan. Tan vuoden aikana ma oon joutunu tekemaan niin paljon toita esimerkiks koulun eteen etta jo se yksistaan on kasvattanu mua tosi paljon. Oon joutunu elamaan 100 tyton ja 100 pojan kanssa 24/7, ja tottakai noiden 200 ihmisen seassa on ihmisia kenesta ma en pida. Mut koska asun niiden kanssa mun on pakko kohdella niita kaikkia niinkun ma kohtelisin vaikka mun parasta kaveria. Mun on pakko olla ystavallinen ja oikeesti olla kaikkien kaveri. Vuos sitten oisin vaan kattonu tosi pahasti sellasia ihmisia kenensta en tykkaa ja varmaan puhunut pahaa selkien takana muiden kanssa. Kaikki noi 200 ihmista on mun kavereita ja voin viettaa aikaa kaikkien kanssa, vaikka ne ei oliskaan mun parhaita kavereita. 

Nyt ku on ite muuttunu ja kasvanu, niin huomaa helpommin kun jotkut muut ei ole. Mulla on niin Jenkeissa etta Suomessa kavereita, jotka on ollu mulle mun parhaita kavereita, mut eipa ole enaan. Oon joutunu oikeesti puremaan hampaita yhteen kun joidenkin ihmisten suusta on tullu tekstia mika saa mut toooodella vihaseksi, mut en oo kuitenkaan sanonut naille ihmisille mitaan vaan ihan kayttaytynyt niinkun oisin kayttaytynyt aikasemmin. 

Mun elamasta on lahtenyt tan vuoden aikana paljon, paljon ihmisia ja valit joihinkin ihmisiin on aika jaiset nykaan. Mutku ma mietin etta kuinka monta uutta ihmista ma oon saanut mun elamaan, niin mua ei yhtaan haittaa etta muutama ihminen on jaanyt pois. Valehtelematta ma oon saanu monta sataa kaveria lisaa. Mulla on joka maanosasta kavereita ja mulla on viela joskus vanhempana suunnitelmissa lahtee kiertaan maapalloa ja tapaamaan naita kavereita uudelleen. 

Mua oikeesti sattuu kun ma aattelen et oikeesti se 2 kuukautta ja kaikki on ohi. Siis mua oikeesti sattuu kun ees aattelen sita etta pian mun on aika pakata kamat ja sanoa ainakin osalle ihmisista hyvastit. Lahdin jenkkeihin ilman mitaan odotuksia, tosi pelokkaana ja arkana enka olis ikina kuvitellu etta sen elaman rakentaminen toiselle puolelle maailmaa vois olla nain rankkaa. Se oli rankkaa jonkun aikaa, mut nyt tuntuu oudolle ajatella et asuisin Suomessa. Nyt tuntuu taas etta on rankkaa sen takia etta pian joutuu lahtemaan. Tottakai on kivaa paasta Suomeen asuun takasin oman perheen luokse, mut toinen puoli mun sydammesta tulee aina oleen Jenkeissa. Vaan vaihtarit pystyy kuvittelee et milta taa tuntuu. Seuraavan kerran ku ma laskeudun Suomen mantereelle, ma oikeesti jaan sinne. Ma en enaa lenna kahen viikon paasta takasin Floridaan, ma oikeesti jaan Suomeen. 

Taa tuntuu ihan hirveelta ajatella noita asioita, joten lopettelen tan postauksen tahan. Mulla on lentokoneessa istuttavana viela 7h ja 22 minuuttia. Aattelin alkaa kattoon leffaa ja sit nukkuu hetkeks. Kohta ma oon taas Miamissa ja sitten ma aijon nauttia mun viimeisista viikoista ihan taysilla enka anna minkaan tai kenenkaan pilata niita.